Ajattelin kirjoittaa tänne blogiini ideoita, vinkkejä, mietteitä ynnä muuta – asioita joita olen itse kehittänyt tai oppinut lukuisilta kolleegoilta maissa, joissa olen asunut tai väliaikaisesti työskennellyt valmentajana. Kerron teille myös ainutlaatuisista kokemuksistani menneiltä vuosina, jolloin valmensin eri akatemioissa maailmalla ja kohtasin lukuisia ammattipelaajia. Nämä muistot ja kokemukset tuntuvat minusta hyvinkin ainutlaatuisilta, joten haluan jakaa niitä myös teidän kanssanne.
Tennisoppia kollegoilta Mouratogloun akatemiassa
Kaikkein hienointa oli huomata, että ammattipelaajat ovat useimmiten aivan upeita ihmisiä vaikka televisio ja media ylipäätään antavat joskus toisenlaisen mielikuvan. Yksi hauskimmista muistoistani noilta ajoilta on kun 5-vuotias poikani istui Roger Federerin treenikentän laidalla Rogerin isän sylissä ja kuunteli innostuneita juttuja vanhemman herra Federerin omasta tennispelistä. Asuimme tuolloin Ranskassa Mouratogloun akatemiassa, jossa poikani silloin treenasi vieri vieressä samoilla kentillä lukuisten huippupelaajien kanssa. Huippupelaajaa kentällä seurasi aina huippukoutsi – ja päivittäin saamani informaatio, vinkit ja neuvot on jotain mitä yksikään valmentajakoulutus ei voi opettaa.
Elämää tennisakatemian kuplassa
Samoihin aikoihin valmensin monia tulevaisuuden juniorilupauksia ja heidän perheensä olivat naapureitamme. Akatemiassa meistä kaikista (valmentajista, fitness-trainereista, hierojista, lääkäreistä, ravintolatyöntekijöistä, vanhemmista, junioripelaajista ja, maailman huipuista) tuli yhtä perhettä. Kaikilla akatemiassa treenaavilla pelaajille oli sama tavoite; olla joskus maailman paras tennispelaaja. Tuon tavoitteen saavuttaminen vaatii käsittämättömiä uhrauksia ja ammattitaitoa kaikilta osapuolilta. Poikani oli niin pieni vielä, että hänelle se kaikki oli normaalia – hän ei tiennyt muusta vielä siinä vaiheessa – televisiohaastattelut, lehtikuvaukset, elokuvan kuvaaminen ja nimikirjoitusten kirjoittaminen oli päivittäistä rutiinia. Minulle valmentajana tämä aika oli todella avartava ja ainutlaatuinen kokemus. Toisaalta taas tennisäitinä kaikki kokemukset eivät olleet niin miellyttäviä vaan usein myös ahdistavia ja stressaavia. Näille kahdelle roolille oli usein vaikeaa laittaa raja. Jo varhaisessa vaiheessa pelaajille asetetut paineet ovat todella kovat, ja monelle sietämättömät. Huipulla ei heikot pärjää. Treenauksen lisäksi kaikki muu paine vaatii juuri oikeanlaisen psyykkeen. Sellainen on vain harvalla.
Tennis on kaikkien laji
Vuosien kuluessa olen löytänyt valmentamisen ilon aikuisharrastelijapelaajien kanssa työskennellessäni Kaliforniassa, Floridassa ja nyt Helsingissä. Suunnittelen jokaisen tunnin etukäteen oli pelaajan taso mikä tahansa. Se on minusta äärimmäisen tärkeätä jo senkin takia, että systemaattinen ja hyvin rakennettu valmennussuunnitelma tuottaa aina tulosta. Sen on minulle kokemus opettanut! Koen tärkeäksi, että minulla on selvä kuva siitä miten oppilaani tulisi pelata puolen vuoden tai vuoden päästä. Ketään ei pidä laittaa samaan muottiin. Tennis on yksilölaji ja kaikkien vahvuuksia pitää vaalia ja heikkouksia kehittää. Jos ensin valitsemani metodi ei näytä tuottavan tulosta niin valmentajana koen, että minulla pitää olla aina pari vaihtoehtoista ratkaisua.
Juuri tämän takia valmentaminen kiehtoo minua, valmentajan on kehityttävä koko ajan, jotta oppilaan kehitys on jatkuvasti nousujohteista. Valmentajana minulle on erittäin tärkeäksi saada kokemuksia kansainvälisesti monelta taholta. Vältän kaikella mahdollisella tavalla kaavoihin kangistumista ja haluan laajentaa Mari Tenniksen toimintaa myös Suomen ulkopuolelle. Tämä on vielä tällä hetkellä haave, mutta uskon senkin unelmani joku päivä toteutuvan kun on sen aika – ja tästäkin saatte varmasti lukea ensimmäisenä blogistani.
Tervetuloa mukaan matkalleni!
-Mari